En jaksa enää- taistelua iho-ongelmien kanssa

"Mä en jaksa enää!" Nämä sanat mä huusin kuukausi sitten kun iho-ongelmat olivat pahoina. En koskaan sano noin, ties milloin oon viimeksi sanonut koska tapaan olla positiivinen ihminen. Mun positiivinen asenne oli kuitenkin ihan lopussa ja huomasin miten mussa näkyi masentuneita piirteitä, se vaikutti kaikkeen, siivoamiseen, töihin, nukkumiseen, sosiaaliseen kanssakäymiseen. Mun iho on kuitenkin ollut tosi hyvässä kunnossa teinivuosien jälkeen ja oon säästynyt rasvailulta, finneiltä sun muilta ongelmilta.

Kaikki alkoi tammikuussa kun kovat pakkaset tulivat. Puin kunnolla päälle ja menin pysäkille ja töihin tuubihuivi käärittynä naaman ympärille. Kotiin tultuani naamaa pisteli kun pääsi lämpimään, normaali reaktio noin kovan pakkasen jälkeen. Meni pari päivää ja pakkanen jatkui kovana. Kotiin töistä kerran palatessani huomasin että mun naama on täynnä ryhelmää. Tämän huomatessani säikähdin mitä se oli ja aloin kiinnittämään ihoon huomiota. Iho tuntui paksulta ja tunnottomalta pari päivää. Pelkäsin että nyt se oli paleltunut jotenkin. Ryhelmä kasvoi ja laajeni kuitenkin kasvoissa, sitä ei ollut missään muualla kehossa.

Viikko 1:
Kasvot oli tunnottomat ja ryhelmäiset. En omista oikeastaan mitään naamarasvoja, joten jouduin todenteolla etsimään kaapeista kaikki mitä on. Löysin Lancomen kosteuttavan voiteen. Purkki oli ihan minikokoinen ja se oli todella tyyris kun katoin netistä. Töpöttelin kylmää geeliä ryhelmään, kappas se alkoi häviämään jo viidessä minuutissa. Olo oli helpottunut ja ajattelin että selvisin säikähdyksellä. Lämmitin takkaa ja laitoin rasvaa uudelleen vielä ennen nukkumaanmenoa.

Aamulla kuitenkin ihossa oli sama ryhelmä, sama ongelma. Arvaa ärsyttikö alkaa miettimään ihoa kun oli kiire töihin. Koitin käyttää meikkivoidetta peittääkseni ryhelmän, mutta se vain pahensi tilannetta. En voinut siis meikata ja lähdin pahantuulisena töihin mukanani Lancomen pikkuinen tuubi. Tätä ryhelmää oli iholla noin 4 päivää, kunnes otin avuksi oliiviöljyn yöksi. Pistin yöllä oliiviöljyä koko naamaan. Joka yö ihoa alkoi kutittamaan, mutta kestin sen raapimatta. Yksi päivä meni hermo ja menin apteekkiin, ostin Ceralan nimistä voidetta.

Viikko 2-4

Iho kävi vaan kuivemmaksi, se oli rutikuiva rasvauksesta huolimatta. Ceralania käytin viikon ajan, jouduin lisäämään sitä kokoajan. Nyt ihoon oli tullut tunto takaisin, ikävä kyllä. Sitä kutitti kokoajan, varsinkin öisin kun koitin nukkua. Ihoa alkoi kiristämään todenteolla, aivan kuin venyttäisi ihoa korvia kohti. Aamuisin iho kuoriutui irti vaikka pistin ceralania noin 5 kertaa päivässä.. En siis voinut vieläkään meikata. Nypin aamuisin ihoa pinseteillä ettei kuollut ihosolukko jää vaan roikkumaan poskille ja muualle, meinasin monesti myöhästyä töistä ihon rasvailun ja nyppimisen takia. Iho alkoi olla vereslihalla kolmannen viikon jälkeen kun se oli niin kuiva. En kuitenkaan nyppinyt tai raapinut sitä vereslihalle, ainoastaan kuolleen ihosolukon. Ceralanin lisäksi käytin yhä öljyä öisin ja sitä Lancomen voidetta kuivimpiin kohtiin. Suihkun jäljeen kiristi naamaa niin paljon, että jouduin juoksemaan yläkertaan rasvaamaan ihoa. Se oli kauheaa, en voinut olla hetkeäkään ilman rasvaa iholla. Jatkossa otin rasvan alakertaan että pääsin heti suihkutiloissa rasvaamaan kasvot. Jos halusin lähteä viikonloppuna jonnekkin, niin jouduin miettimään kaikki monelta käyn suihkussa yms että ehdin rasvaamaan ihoa tarpeeksi kauan ja monesti että se kosteutuu riittävästi, turhaa sekin kyllä oli.

Viikko 4-6
Kutina- ja kiristysoireiden lisäksi tuli kuumotus ja turvotus. Yhtäkkiä luometkin reagoi. Ne turposivat ja keräsivät nestettä joka paikkaan ja näytin ihan ryppyiseltä silmistä. Mulla oli kunnon tuplaluomet aamuisin niin kuin kuvassa.. En ole ikinä omistanut silmäpusseja paitsi nyt. Iho karsiutui edelleen pois ja hilseili yhä enemmän. Kun koskin naamaani niin ihoa vain hilseili alas ja näin sen kun olin esimerkiksi tietokoneella. Oli välipäiviä välissä, jolloin iho ei ollut niin paha mutta silloin silmät olivat pahat.

Kävin taas apteekissa ja ostin Aqualan L voidetta ISON pönikän ja Sibicortia, joka on atooppiseen ihoon tarkoitettu, se hoitaa punoittavia ja tulehtuneita kohtia ihossa. Näitä käytin parin viikon ajan. Sibicortia en uskaltanut käyttää kuin 5 päivää putkeen koska se kuulemma ohentaa ihoa. Ja mä jouduin käyttämään sitä herkkiin silmänympäryksiin. Tuli kokeiltua kaikenlaisia erilaisia voiteita. Aloin syömään myös kalanmaksaöljytabletteja aamuisin, sillä se kuulemma "rasvaa" hyvin kehoa sisältäpäinkin. Eli tärkeitä rasvoja siinä.

Viikot 6-8
Koska totesin Aqualanin ja pari muuta voidetta ihan turhiksi niin otin käyttöön pelkän Ceralanin ja kalanmaksaöljytabletit. Aloitin käyttämään myös äitiltä saatua ilmankostutinta koska alettiin epäilemään seuraavaksi aiheuttajaksi ilman kuivuutta. Ensin epäiltiin atopiaa, sitten jotain ihotulehdusta, sitten allergiaa johon söin allergialääkkeitä, sitten erityiskuivaa ja erityisherkkää ihoa.

Iho oli hitusen parempi kun lopetin Aqualan L:län käytön, siltikin hyvin kuiva ja hilseilevä. Töissä sain kommentteja usein olenko itkenyt ja ai kuin sun silmät on pahan näköiset, näkyy tänne asti. Ei tuntunut kovin kivalta. Mun luomet alkoivat yhtäkkiä oireilla siis kunnolla. Ne punoitti ja oli pahimmillaan vereslihalla. En voinut yhäkään meikata. Silmäkulmat oli auki välillä, vesi valui silmistä ja tuuli ottii silmiin pahiten. Olin jo todella epätoivoinen, mietin mikä mulla oikein oli. Ajattelin että musta jää tällainen, tää on ikuinen ongelma enkä voi enää meikata. Aloin epäillä ripsipidennys allergiaa ja yliherkkyyttä kosmetiikalle ja kaikelle kemialliselle, kuten rasvoille joita olin käyttänyt. Sokokselta sain myös mukaan silmänympärysgeeli-testerin jota käytin parisen päivää luomiin.
Ilmankostutin pöhötti öisin aina kakkosella, kolmonen oli suurin teho. En kokenut että tästä olisi ollut hyötyä viikon kokeilun jälkeen. Mulla oli myös kylmempi kun vesihöyry kylmeni huoneessa.


Yliherkkyys epäilyni takia hankin taas uusia tuotteita. Astma- ja allergialiiton hyväksymiä tuotteita ja kosmetiikkaa.
Avenen silmänympärysvoide oli ihan HITON kallis noin pieneksi alle sormen kokoiseksi tuubiksi, 23 euroa. Hampaat irvessä ostin koska pelkäsin, ettei sekään toimi. Käytin rasvaa parin päivän ajan ja mitähän hittoa, silmien punoitus alkoi laantua!

Alla tuotteita mitä olen ongelmaani kokeillut:
Kaikista parhaaksi totesin ostamani Avenen silmänympärysvoiteen joka oli erityisen herkälle iholle allergia- ja astmaliiton hyväksymä. Se oikeasti auttoi vaivaan ja lupasi vähentää punoitusta ja kuumotusta, sen se teki. Luomet alkoivat parantua hitaasti. Aloe veran tuote oli kamala, sen laittaminen sattui ja poltteli pitkään, aamulla iho myöskin oli melkein huonommassa kunnossa. Lopetin sen käytön kyllä pian.
Möllereitä syön yhä, Aqualanin ja Sibicortin oon jättänyt pois. Tuntui siltä että Aqualanista jäi vain rasvakierteeseen, sitä oli laitettava kokoajan eikä se tuntunut auttavan kuin pari tuntia. Sibicortin jätin koska se oli liian tujua mun luomille. Ceralan oli ihan jees koko hoidon ajan vaikka sitäkin joutui lisäämään usein.

2. Kuukausi

Toinen kuukausi iho-ongelmien kanssa lähti käyntiin ja piti lähteä leirille. Leirillä sain testattavaksi työkaverilta seuraavaa voidetta:
Pistin voidetta aina yön ajaksi, se oli tosi tuhtia ja jämäkkää tavaraa. Siinä taisi olla yli 60% rasvaa. Iho jäi limaisen näköiseksi ja kiiltäväksi. Aamulla herätessäni kaikki hilseily oli lähes kokonaan poissa. Luomet olivat normaalit. Tajusin myös, ettei yöllä kutittanut, kiristänyt tai kuumottanut ihoa. Nukuin hyvin koko leirin ajan. Leiriltä lähtiessä iho oli aivan normaali niin kuin mulla on ollut ennenkin. Muistan kuinka mä oikein juoksin apteekkiin kun pääsin jyväskylään ja hihkuen kerroin rasvan nimen myyjille jotka auttoi mua löytämään sen. Heti kotiin päästyä rasvasin taas naaman sillä. Olin niin helpottunut ja onnellinen. Nukuin taas tyytyväisenä ekan yön kotona, mutta ihoa alkoi taas kutittamaan. MITÄ HITTOA NYT HEI?? Aamulla iho oli taas hieman hilseillyt lisää ja oli kuiva. Sitten mä muistan kun sanoin Villelle: EN NUKU ENÄÄ TÄSSÄ HUONEESSA JOSSA ON TOI ILMASTOINTILAITE KATOSSA!

Vaihdettiin nukkumahuoneeksi mun huone jossa ollaan nukuttu nyt pari viikkoa. Vaihdoin lakanat ja kaikki taas uusiin. Ilmankostutin otettiin pois käytöstä ja pikkuhiljaa otin pois käytöstä kaikki rasvatkin koska niitä ei vaan enää tarvinnut. Jos iho on tuntunut kuivalta, oon pistänyt uutta Locobase repairia kuiviin kohtiin ja se auttaa. Voiko olla mahdollista, että mun ihon tasapaino meni ihan sekaisin pakkasten jälkeen, ja kun nukuttiin huoneessa jossa oli ilmastointi? Ennen kuitenkaan kun ilmastoinnista ei ole ollult mitään ongelmaa.. ken tietää?
Nyt oon voinut taas meikata normaalisti. Näissä kuvissa iho on normaali ja ei meikkivoidetta, hieman lilaa luomiväriä. Oon niin helpottunut. Toivottavasti tästä pitkästä stoorista on jollekkin apua. Nyt osaan samaistua iho-ongelmista kärsiville ja atoopikkoihin vaikka ennen oon vähätellyt näitä ongelmia. Esimerkiksi mä en ois voinut kuvitellakkaan uimista tän ongelman kanssa kun tiesin mikä kutina, punoitus ja kiristely siitä seuraa. 

Leirielämää luonnon helmassa


Nyt on kotiuduttu leiriltä virkistynein ja rentoutunein mielin. Olin siis työporukan kesken leirillä Piispalassa. Tää oli oikeasti tosi upea mahdollisuus! Muuten kun en ole leireillä ollut, viimeksi ala-asteella. Leiri ei maksanut mulle mitään, ruuat, aktiviteetit ja kaikki tuli ilmaiseksi ja ne kuului leiripakettiin.


Pakkasin tavarat sunnuntaina, tältä näytti mun laukun sisältö:
Matka Piispalaan kesti 1,5 tuntia. Meillä oli linja-autokuljetus. Saatiin avaimet kouraan ja lähdettiin suuntaamaan tuvalle. Meillä oli tosi isot ja hyvät tilat. Jaoin huoneen yhden työkaverin kanssa, huoneissa oli parvetkin! Nukuin parvella, mulla oli siellä oma pikku yksityisyystila. Sain yllättävän hyvin nukuttua leirillä!
 Maisemat oli rauhoittavat. Tuolla arki unohtui täysin.
 Aktiviteettia riitti. Käytiin pelaamassa curlingia. Olin siinä yllättävän hyvä, en ollut koskaan aiemmin kokeillut.

 Meillä oli myös kankaanpainantaa ohjelmana. Tykkäsin siitä ehkä eniten koko leirillä! Tein paidan Villelle.
Meillä oli tosi hienot sauna ja oleskelutilat. Tuo tila piti aina varata illaksi jos sinne halusi mennä. Siellä pelailtiin, paistettiin makkaraa ja saunottiin.
 Meillä oli myös mahdollisuus keilata. Olin ihan surkea siinä mutta kivaa oli.
 Porukka tykkäsi jousiammunnasta.
 Leirillä oli hyvät ruuat. Söin aika paljon kasvisruokaa. Tuossa kastikkeessa on soijarouhetta.
Leirillä oli kivaa. Kyllä täyden kympin annan. Mieleen painui ihmissusi-niminen leikki jota innostuttiin leikkimään siellä yksi päivä.

Ensiviikolla tulossa vähän kurjempi postaus... nimittäin asiaa iho-ongelmasta joka oli todella pahana vielä 2 kk sitten. Olin henkisesti ihan romuna koska mulla on ollut niin hyvä iho teinivuosien jälkeen.

Varoitan jo etukäteen että aika ihania kuvia tulossa mun tilanteesta. Kerron läpikotaisin minkä kanssa olen kamppaillut ja mitä kaikkea mä koitin tehdä sen eteen että se olisi ohi. Nyt kuitenkin iho-ongelma on poissa. Mulla siis puhkesi atooppisen kaltainen erittäin kuiva, kutiava, poltteleva, hilseilevä ja punoittava iho kovien pakkasten jälkeen. Iho kirjaimellisesti kuoriutui pois ja luomet oli turvoksissa ja silmäkulmat auki, heräsin öisinkin rasvaamaan.. Keräsin matskua ja kuvia tuon 2 kuukauden ajan. En pystynyt meikkaamaan ja suihkun jälkeen piti juosta yläkertaan rasvaamaan koska tuntui niin pahalle. Jouduin ottamaan rasvan suihkuun mukaan että sain sitä heti kuivauksen jälkeen. Se vaikutti itsetuntoon ja pelkäsin että iho jää sellaiseksi.

Näissä kuvissahan ongelmaa ei enää ole, elämä voittaa taas.

Kympillä kirppistä + ruokaideoita jälleen

Taas tuli pyörittyä kirpputorilla, löysin sieltä hirveästi kaikkea! Kaikki oli ihan uudenveroisen näköisiä, eli ihan kuin liikkeestä ostettu tai tilattu. Jos olisin hankkinut kaikki vaateliikkeistä, hinnaksi olisi varmasti tullut 100 euroa. Kaikki mitä ostin maksoi vain kympin. Tässäpä nämä ovat yhteen kuvaan ahdettuna ja erikseen vielä vaatteet päällä esiteltynä.


Ruokaideoita arkeen

1. Katkarapukasari
(tähän ei ohjeita, koska olen tehnyt tän aiemminkin, laittakaa vain blogin hakukenttään sana: katkarapukasari, niin löydätte mun ohjeen.)


2. Helppo kermaviilikastike kalalle tai kanalle

Tarvitset: kermaviiliä, punasipulia, sinappia, suolaa, sitruunaa.
Silppua sipuli hienoksi. Lisää kermaviilin joukkoon 1 rkl sinappia. Sen jälkeen ripaus suolaa. Leikkaa sitruunasta palanen ja purista palasen mehu kermaviilin joukkoon. Liusää lopuksi sipulisilppu ja sekoita. Tämä toimii mainiosti kylmänä kastikkeena kalan ja kanan kanssa. VINKKI: lisää tilliä sekaan!


3. Mausteinen kanavuoka

Tarvitset: kanan koipireisiä, paprikaa, punasipulia, 5 kpl valkosipulinkynsiä, sitruunan, tummaa riisiä, suolaa, currya, pippuria, 1/3 osaa kanaliemikuutiosta.

Silppua vihannakset. Punasipulista voi tehdä renkaita tai renkaan puolikkaita. Kaada vuoan pohjalle riisiä ja vettä riisin päälle niin, että riisi peittyy kunnolla. Itse laitan vettä niin paljon että sitä on 2 cm yli riisistä. Sen jälkeen ripottelen päälle vihanneksia ja mausteet jotka mainitsin. Viimeiseksi nostin koivet riisipedin päälle ja tökin niihin reikiä. Leikkasin sitruunan viipaleiksi ja asettelen vuoan päälle. Tiristin kantapaloista vielä mehua koipien päälle. Lopuksi lisäsin mausteita vielä koipien päälle ja ripottelin päälle vielä loput valkosipulisilpusta ja loput sipulirenkaat. Vuoka oli uunissa tunnin ajan 190 asteessa. Kana on valmista kun nahka alkaa kovettumaan ja tikulla kokeillessa kanasta tulee läpinäkyvää nestettä.

4. Avokado-katkaraputahna

Tarvitset: 4 kpl avokadoja, sitruunaa, katkarapuja, pippuria, turkkilaista jogurttia.

Puolita avokadot ja poista siemenet. Poista tummuneet kohdat jos niitä on. Kaavi avokadot kulhoihin. Minulla kaksi eri kulhoa koska toinen Villelle. Purista sitruunasta hieman mehua kulhoihin kaavittuihin avokadoihin ja muussaa avokadot haarukalla. Sulata katkaravut ja lisää avokadotahnan joukkoon. Mausta pippurilla ja nokareella turkkilaista jogurttia.
 Tahna sopii hyvin erilaisiin tapaksiin. Itse pistin ruisleipien väliin.

   5. Munakasrulla. (ohje löytyy jo tästä blogista hakusanalla: munakasrulla.)
Jee, arvatkaas mitä! Meen leirille ensiviikolla työporukan kanssa. Mennään piispalaan ja meillä on siellä varattuina kunnon aamiaiset, lounaat ja iltapalat. Lisäksi leirillä on joka päivä paljon ohjelmaa ja muuta aktiviteettia. Firman piikkiin kaikki!  Sunnuntaina pakkaan ja maanantaina lähtee linja-auto matkakeskukselta. 

Palataan siis ensiviikon lopulla.