DIY - Pääsiäismuna koristeet

Menin auttamaan mummoa pääsiäismyyjäisiä varten. Meillä oli urakkana pääsiäismunien maalaus ja niiden koristeleminen leipomisen lisäksi. Sain munista sen verran kehuja ja kyseltiin miten tein ne joten ajattelin että olisi kiva tehdä siitä postaus myös tänne muiden iloksi jos joku saisi tästä vähän inspiraatiota. Munien tekemiseen kannattaa varata aikaa sillä maali kuivuu jonkin aikaa.

Tässä tarvitsemani välineet:

1. Munia
. Askartelukaupasta saa. Voi tehdä toki oikeisiinkin muniin, on vain oltava varma ettei kukaan mene niitä rikkomaan tai tiputtelemaan. Oikeisiin muniin tehtäessä tehdään reiät varovasti munan päätyihin ja puhalletaan sisältö pois.
2. akryylit (vesiliukoista väriä)
3. alusta akryylien sekoittamiseen jos tekee murtovärejä. Mulla käytössä posliininen kaakeli.
4. Tuputtimet. tai jotain millä voi tuputtaa väriä munien pintaan
5. harsoa (ei pakollinen) Pistin harsoa tuputtimien ympärille jolloin jälki oli hieman tasaisempaa.
6. pensseleitä. Alusväri oli helpointa maalata pensselillä ennen toisen värikerroksen laittamista. Pensselillä ei välttämättä tule niin huolellista jälkeä jonka takia tuputin vielä pintaan uuden värikerroksen.
7. pitkiä tikkuja joissa munia on helppo maalata ilman sormenjälkien pelkoa ja jossa ne kuivuvat erillään (grillaustikutkin esimerkiksi käy)
8. Teline/pidike mihin upottaa tikut. Mielikuvitus on rajana.
9. paperia pensselin pyyhkimiseen, ja jos sotkua syntyy
10. vesiastia pensseleille
11. sanomalehtiä alle sotkujen välttämiseksi
12. Koristeita
13. kaksipuolista teippiä. Mieluiten voimateippiä, ellei osta tarroja joissa kaikissa pitävä liimapinta.

1. Ensimmäisenä maalataan munat. Varmista että muna on hyvin kiinni tikussa jottei se "pyöri" maalatessa tai tipu paikoiltaan. Käytin mm. liukuvärjäystekniikkaa, häivytin värisävyt tuputtamalla. Maalasin ensin pensselillä ja jätin kahden eri värin välille pienen raon jonka häivytin tuputtamalla vaaleampaa väriä kohti tummempaa. Tuputus sai mennä tumman värirajan yli. (hyvin vaikea selittää, tai sitten en vain osaa.)

2. Tarvitsin 2-puolista läpinäkyvää voimateippiä, noin parin millin levyistä. Suunnittelin koristelulinjaukset teipeillä ennen koristeiden laittamista.
3. Irrotan teippilinjauksia yhden kerrallaan ja liimaan tilalle koristenauhoja joita leikkasin irti yhtenäisistä koristematoista. Näiden koristeiden lisäksi käytin yksittäisiäkin koristeita. Osassa niistä oli tarrapintaa joka helpotti koristelua esimerkiksi silloin jos huomasi että muniin on jäänyt rakoja ja koristeteippiä on jälkikäteen vaikea laittaa pieniin väleihin. Kannattaa siis varulta olla tarrapintaisia koristeita tyhjien kohtien täytteiksi. Muuten en suosi paljoa tarrapintaisia koristeita sillä jos asettelu meneekin pieleen ne voivat viedä mukanaan munan akryyliväriä ja ne voivat irrota helpommin.

Munien tekemisessä tuli nälkä, tein niitä monta tuntia. Mummo oli tehnyt sienillä täytettyjä lihapullia ja fetasalaattia. Jaksoin vielä syödä pari munakasta, sitten jatkettiin koristelua.
Tässä on hyvä lahjaidea sukulaisille, tai jos haluaa myydä omia tekeleitä. Myymällä saa ainakin hyvin omat rahat takaisin jos yhden munan myy vaikka kolmella eurolla. Monet arvostavat itse tehtyjä koristeita. Munan reikäkohtaan pystyy pistämään myös koukun jos niitä haluaa roikkumaan. Koukun kiinnitykseen kannattaa olla kuumaliimaa tai jotain muuta hyvin vahvaa liimaa sillä koukku irtoaa muuten helposti. Itse keskityin koukuttomiin, niitä voi pistää näytille vaikka lasikulhoon tai rairuohon sekaan. Jos ei halua antaa suklaa ja karkkimunia pääsiäisenä on varmaan yhtä kiva idea piilotella näitä pitkin asuntoa ja pitää aarrejahti!


Leivottiin myös myyjäisiä varten makeita ja suolaisia pääsiäisherkkuja muffinipapereihin. Laitan reseptit tähän varmuuden vuoksi jos vaikka joku innostuisikin kokeilemaan.

1. Makeat sitruunaiset pääsiäismuffinit

All you need is love and:
2 munaa, 3/4 dl sokeria, 75 g voita, 1 dl lemon curdia, 0,5 dl maitoa, 2,5 dl vehnäjauhoja, 1,5 tl leivinjauhetta, 1tl vaniljasokeria.

Vatkaa munat ja sokeri, sekoita kuiva-aineet. sulata voi ja sekoita joukkoon maito ja lemoncurd. Lemon curdia löytyy hillohyllystä yleensä aika ylhäältä, käy lime curdikin. Lisää muna-sokerivaahtoon vuoroin jauho- ja voiseosta. Sekoita varoen tasaiseksi. Jaa muffinsivuokiin ja paista 180 astetta n. 15 minuuttia. Koristeluun käytettiin tuttuja pavun muotoisia karkkeja mitä löytyy esimerkiksi Kalpiksesta. Sokerimassa sai tarkoituksella valua reunoille.

2. Suolaiset kinkku-juusto muffinit sulatejuustosydämellä.


You will need these:
3½ dl vehnäjauhoja, 2 tl leivinjauhetta, 1 tl paprikajauhetta, ½ tl suolaa, 2 kpl kananmunia, 50 g voita, 1½ dl maitoa, 2 dl kinkkusuikaleita, 2dl juustoraastetta. Muffinien sisälle koskenlaskija sulatejuustoa pieni nokare (savuporo)

Sekoita keskenään kuivat ainekset ja jätä ne isoon kulhoon odottamaan. Sitten sekoita sula voi, kananmunat ja maito, vatkaa ne yhteen. Sekoita kuivat aineet ja seos keskenään. Siihen sössöön lisätään juustoraaste ja kinkkusuikaleet, sekoita hyvin. Pistä seosta pohjalle vuokiin jonka jälkeen nokare sulatejuustoa ja sitten päälle vielä lisää seosta. Laita sörsselit uuniin: 225 astetta n. 20 min.
Postauksen loppuun pari ostosta viime viikolta.
Uusi söpöläinen Guess perheeseen.

Ei kommentteja: