Hiusten kasvutuloksia ja kavereiden seuraa


Oon ollut viimepäivinä kavereiden kanssa ja sisustin vähän kotia uuteen uskoon. Ootan myös innolla synttäreitä kun täytän 20 ja pääsen kavereiden kanssa k-20 baariin perjantaisin jota ne on jo odottanut aika kauan. Oon aina matti myöhäinen näissä synttäreissä kun täytän loppuvuodesta. Lahjatoiveina mm: vahakangas pöytään, uusi kiharrin ja tietty perus rahaa. Tänään oli mun mielestä tosi kylmä vaikka ulkona oli mukamas +4 astetta. Yöllä käytiin jo miinuksen puolella, inhoan talvea, tykkään ainoastaan joulusta ja uudesta vuodesta.

Tukka on kasvanut ja tuuhentunut lisää. Kiitos Leaderin vahva Piimaa + ravintolisän joka edesauttaa hiusten kasvua.(löytyy aiempi postaus tästä lääkkeestä.) Oon syönyt sitä nyt 2 kuukauden ajan ja tulokset alko näkymään viime aikoina. En ole ihan varma paljon ne on nyt kasvanut, mutta veikkaan että keskimäärin tän parin kuukauden aikana ehkä noin 5-6cm, ja paksuutta tullut tosi paljon lisää. Ennen piti sitoa eräs poninhäntä kolmelle kierrokselle että pysyi napakasti, nykyään 2 kierrosta riittää. Kuvien valaistus on.
 Tänään kavereiden kanssa kaupungilla.
Takas kotona ja sitten vain TV auki ja löhöilemään. Innostuin kuitenkin vähän vielä vaihtamaan tavaroiden paikkoja ja avasin vielä tietokoneen.

 

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

mää näin sut eilen kaupungila, jee :D

tärkee kommentti

Joanna kirjoitti...

jee! siellä vähän kierreltiin : )