Hellepäivän viettoa Oravivuorella

Vihdoinkin kunnon kesäkelit. Ollaan palvottu aurinkoa parin päivän ajan parvekkeella. Heräsin tänä aamuna jo 6 aikaan siihen kun suu ja kurkku oli ihan kuiva ja nenä tukossa. En saanut enää unta 6 jälkeen koska oli niin allerginen olo ja aivastelin. Menin ottamaan aurinkoa siinä 11 aikaan, ja 10 aikaan oli jo 18 astetta lämmintä kun aamulla kävin pyörähtämässä parvekkeella.
Allerginen olo alkoi helpottamaan 3 aikaan ja innostuttiin lähtemään retkeilemään Korpilahdella sijaitsevaan Oravivuoreen joka on Keski-Suomen korkein kohta, melkein 200 metriä korkea. Otin varulta paperirullan mukaan, mutta ulkona mulla oli paljon helpompaa jotenkin olla kuin sisällä niin paperia ei paljoa kulunut.
Mua jännitti kauheesti kiivetä tohon torniin noita jyrkkiä portaita. Mulla on korkeanpaikankammo jonka takia mulle tulee helposti tasapainohäiriöitä jos joudun olemaan korkealla. Uskalsin kuitenkin tulla koska tornissa oli muitakin ihmisiä niin en viittinyt enää kääntyä takaisin.
Tuonne olisi ollut kiva ottaa muitakin kavereita mukaan, vuoren huipulla ois voinut vaikka grillata. Hauskaa oli. Nyt on taas yksi retkeilykohde käyty katsomassa. 

Ei kommentteja: