Valmistuin: Tieni lähihoitajaksi

Tätä postausta olinkin luvannut teille lukijoille tuossa reilu viikko takaperin ja tarkkasilmäisimmät varmaan sen huomasivatkin. Valmistuin 2 viikkoa sitten ja haluan kertoa teille omin sanoin koulutuksesta, sen haasteista ja iloista.

Olen ylioppilas, joten hain yo-pohjalta tähän koulutukseen. Pääsin valintakokeeseen joka osoittautui hyvin tasokkaaksi ja sekös minua sitten stressasi. Loppujen lopuksi sain kirjeen jossa minut valittiin kouluun ja menin ryhmään jossa oli vain ylioppilaita, se meinasi sitä että koulutus oli meille lyhyempi kuin peruskoulusta tulleille koska meillä oli kaikenmaailman aineet jo käytynä joista saatiin hyväksi luettua monenlaisia kursseja. Koulutuksen pituudeksi tuli näin ollen 2 vuotta. Muistan sen kun heti alkuun kerrottiin että koulutus on jyväskylän vaativin ja haasteellisin sillä hoitotyössä tulee olemaan suuri vastuu ihmisistä ja heidän hyvinvoinnistaan. Toisen henki kun voi olla kyseessä. Tuo alkupuhe sai hieman varpailleen heti ensimmäisenä päivänä vaikka tiesin kyllä mille alalle olin hakenut. 

Koulutus piti sisällään 3 eri osa-aluetta jotka olivat pakollisia kaikille: kasvun tukeminen, hoito ja huolenpito ja kuntouttaminen. Näistä kolmesta osa-alueesta oli myös työssäoppimiset. Kun pakolliset opinnot oli käytynä, tämän jälkeen sai valita oman koulutusohjelmansa johon perehdyttiin viimeinen vuosi täysillä. Koulutusohjelmia oli valittavina seuraavanlaisia pakollisten opintojen jälkeen: mielenterveystyö, hammashoito, ensiapu, vammaistyö, sairaanhoito, kuntoutus, vanhusten hoito, lastenhoito ja osastonsihteerin työ. 


1. Kasvun tukeminen

Koulutukseni starttasi tällä aiheella. Jakso piti sisällään lasten kehitykseen liittyviä asioita, harjoiteltiin leikkimistä (jep, luit okein) ja luovuuden käyttämistä. Jakso oli helposti kuvailtavana lapsellinen, leikkeihin oli heittäydyttävä, itse tykkäsin kovasti vaikka alkuun oli aina hieman vaivautunut olo kun yhtäkkiä pitikin laulaa tai harjoitella uusia leikkejä joista lapset tykkäävät. Jaksoon sisältyi taiteita, täytyi käyttää kuvataidetunneilla mielikuvitusta. Tämä jakso oli myös hyvin liikunnallinen koska leikittiin välillä koulun pihalla tai salilla. Tehtävinä oli mm. seurata taaperoikäisen kehittymistä ja kirjoittaa siitä raportti. Opeteltiin erilaisia keinoja miten pattitilanteissa tulisi toimia ja kuinka näyttäisi mahdollisimman hyvää esimerkkiä ja ymmärtäisi miten lapsi kehittyy ja mikä on oleellisinta missäkin ikävaiheessa. Harjoittelimme myös ravitsevan ja terveellisen ruuan tekemistä. Valmistimme mm. vähähiilidyraattista ruokaa, keliakiaakikolle sopivaa ruokaa ja vegaanista ruokaa.

Mikä jäi eniten mieleen kasvun tukemisen jaksolta ennen TOP-jaksoa?- Kuvataidetunnit oli niin mun juttu, harmitti aina lopetella tuntia.


TOP-paikkanani oli 1-3 vuotiaiden päiväkotiryhmä. Näytössä pidin mm. toiminnallisen hetken jossa ohjasin lapsia tekemään Isänpäiväkortit, olin ulkona vahtivuorossa ja ohjasin pukemistilanteessa, olin nukutusvuorossa ja pidin huolta perustarpeista.


2. Hoito ja huolenpito

Seuraava jakso piti sisällään paljon asiaa ja oli koulutuksen stressaavin ja kiireisin. Opettelimme pistämään toisiamme ja tulkitsemaan erilaisia näytteitä joita otettiin mm. verestä ja virtsasta. Mitattiin verensokereita, hemoglobiinia ja verenpaineita, tulkittiin ja havainnoitiin näkemäämme ja opeteltiin arvioimaan potilasta. Harjoiteltiin katetroimaan, syöttämään vuodepotilaita, tehtiin sidoksia, suoritin ensiapukurssit, opiskeltiin ihmisen elämänkaarta ja vanhuuteen liittyviä asioita mitä ikä tuo tullessaan. Käytiin läpi dementiaa, parkinsonin tautia, masennusta, alzheimeria, aivohalvausta ja harjoiteltiin pyörätuolipotilaiden siirtämistä, erilaisia siirtoja ja apuvälineiden käyttöä työssä. Opettelimme petaamaan vuodeosaston sängyn oikeaoppisesti ja käytiin läpi aseptinen toiminta, kokoajan painotettiin aseptista toimintaa. Opettelin ohjaamaan PEF-mittarin käyttöä ja tulkitsemaan puhalluksen tuloksia. Harjoittelin kuuntelemaan sykettä ja käytiin läpi erilaisia vaaratilanteita, opiskeltiin lääkkeistä, muistamaan niiden nimiä, vaikutustapoja ja mihin eri sairauksiin ne tehoavat. Käytiin läpi erilaisia kansansairauksia, sydänsairauksia, astmaa, diabetesta. Lähes kaikkea. Opiskeltiin ihmisen anatomiaa ja miten keho toimii erilaisissa tilanteissa.

Mikä jäi eniten mieleen hoidon ja huolenpidon jaksolta ennen TOP-jaksoa?- Stressaava tilanne jossa jouduin valmistelemaan neulan oikeaoppisesti ja pistämään sillä opettajaa, pelkäsin että opee sattuu tai teen virheitä! Myöskin kauhea lääkelaskukoe. Mieleen jäi myös sana hypoglykemia ja hyperglykemia, ylipäätään diabetes-aihe.

TOP-paikkanani oli Dementia-osasto jossa hoidin ikääntyneitä ihmisiä joilla oli muistisairauksia ja jotka eivät voineet enää pitää itsestään huolta. Huolehdin heidän lääkkeistään, ruokailuistaan, nukkumisestaan ja muista tarpeistaan. Näytössä piti mm. osata annostella ja jakaa lääkkeet oikein ja tarkkailla lääkkeiden vaikutuksia ja huolehdin insuliinipistoksista ja ruokavalion mukaisesta ruokailusta, autoin pukemaan, peseytymään, ulkoilemaan.


3. Kuntoutus

Viimeinen pakollinen jakso ennen koulutusohjelman valitsemista. Kuntoutus-jaksossa syvennyttiin apuvälineiden käyttöön ja niiden oikeaoppiseen säätämiseen ja huoltoon. Kerrattiin siirtotaitoja ja erilaisia sairauksia. Autettiin kehitysvammaisia ja opeteltiin kehitysvammoihin liittyviä asioita. Ohjasin allasjumppaa ja pidettiin jumppa- ja lihashuoltoharjoituksia. Välillä kuntoiltiin salissa keksien erilaisia liikkeitä ja jumppaideioita. Harjoiteltiin kahvakuulilla, jumppapalloilla ja käsipainoilla ohjaamaan ryhmiä. Vedettiin erilaisia ohjaustuokioita koska ideana oli opetella ohjaamaan ja vetämään ryhmiä. Tässäkin jaksossa vaadittiin mielikuvitusta. Ryhmän vetäminen oli suuressa roolissa ja suunnitteluun varattiin paljon aikaa.
Mikä jäi eniten mieleen kuntoutuksen jaksolta ennen TOP-jaksoa?- Se että opettaja pisti meitä seisomaan vähän väliä luokassa ja jumppaamaan ja venyttelemään kesken tunnin. 


TOP-paikkanani Terveystupa, kuntoutin aivohalvaus-asiakasta hänen kotonaan jumpaten, ohjasin aivohalvauksesta toipuvien jumpparyhmää, ohjasin senioreiden kuntosaliryhmää, vedin tuolijumppia vanhainkodeilla ja annoin ulkoilutusapua. Vedin toimintatuokioita mielenterveyskuntoutujille ja kuntoutin alzheimeria sairastavaa rouvaa maalailemalla hänen kanssaan ja tehden erilaisia muistitehtäviä. Siksi kaikki nämä koska minulla oli tietynlainen viikkoaikataulu mitä tein aina mikäkin päivä. Näytössä ohjasin kuntosaliryhmälle kahvakuulatreenin kokonaisuudessaan ja ohjasin kotiasiakkaalleni hernesäkkijumppaa.


4. Oman koulutusohjelmani valinta: Osastonsihteerin hommat

Tästä kiinnostuin! Koulutusohjelma piti sisällään asiakaspalvelua ja tietohallinan osaamista. Opettelin käyttämään efficaa joka on kattava potilastietojärjestelmä josta löytyy kaikkien tiedot ja hoitokertomukset. Harjoittelin kirjoittamaan lääketieteellistä sanastoa oikeaoppisesti. Opettelin purkamaan saneluita ja käyttämään sanelun purkuun tarvittavia laitteita. Harjoiteltiin tekemään erilaisia excel-taulukkoja. Opeteltiin työskentelemään ergonomisesti oikein ja perehdyttiin ergonomiaan ja lisää ihmisen anatomiaan. Opeteltiin luokittelemaan lääketieteellisiä sanoja, kuten otiitti: "iitti" viittaa tulehdukseen. Tai gastroskopia: "skopia" liittyy tähystykseen yms. "Gastro" liittyy mahaan. Esimerkiksi gastriitti tuolloin on siis mahatulehdus. Tuossa helpoimpia muunnelmia, you get it? ;)  Opeteltiin myös sairauksia ja kehittämään ammattienglantia ja ruotsia ja omaa yrittäjyyttä.


Ensimmäinen TOP-paikkani oli terveyasema. Siellä hoidin ajanvarauksia, postituksia, arkistoin, laskutin potilaskäyntejä, kirjasin tietoja efficaan ja tulostin ja kopioin tärkeitä asiakirjoja. Avustin toimenpiteissä, valmistelin huoneet ja kuljetin näytteitä laboratorioon. Ohjasin ja neuvoin potilaita. Näyttöä ei ollut.


Viimeinen TOP-paikkani oli Dokumentaatiokeskus. Täällä purin lääkärien saneluita. Purin kirurgiaa, ortopediaa, urologiaa, fysiatriaa ja neurologian tekstejä. Näytössä piti mm. purkaa ja kirjoittaa virheettömiä tekstejä itsenäisesti kymmensormijärjestelmää käyttäen.

Opinnäytteeni suoritin Carisma-korttelissa. Siellä ohjasin ihmisiä aulassa pisteisiin, olin kuulo-infossa kertomassa kuulolaitteista tarvittaessa, mittasin kehonkoostumuksia ja puristusvoimaa, analysoin ja selvensin tuloksia asiakkaiden kanssa. 

Mikä jäi eniten mieleen koulutusohjelmastasi?- Löysät lukkarit, vapaa-aika, välipäivät. Myöskin se ettei stressiä juurikaan ollut ennen TOP-jaksoja. Mieleen jäi mahtava työporukka Dokumentaatiokeskuksessa ja kun sai työskennellä omassa huoneessa rauhassa ja auringonvalo läpäisi työhuoneen ja radio soi taustalla. Olisin niin halunnut jäädä sinne heti töihin, harmi vain että työpaikkoja vähennetään, jätin tietoni ylös sijaisuuksia varten.


Mihin osastonsihteeriä tarvitaan?
Osastonsihteeri voi töyskennellä esimerkiksi vuodeosastoilla tai erilaisilla poliklinikoilla, kaikkialla missä tarvitaan potilastietojärjestelmää. Työhön kuuluu effican laaja käyttäminen ja sinne erilaisten asioiden kirjaaminen, asiakirjojen tilaaminen ja niiden käsittely, postitusasiat, arkistointi, neuvonta ja ohjaus, toimenpiteissä avustus, puhelimeen vastaaminen, työhuoneiden ja pisteiden tarkistaminen ja valmistelu, sanelujen purku, varaston järjestely ja aikojen varaaminen ja laskutus tai näytteiden analysointi. Koska sairaanhoitajat ja lääkärit ovat yleensä omissa toimipisteissään, osastonsihteeriä tarvitaan organisoimaan asioita ja hoitamaan muita tehtäviä eri toimipisteiden välillä. Osastonsihteeri ei siis välttämättä istu aina luukulla varaamassa aikoja tai neuvo asiakkaita. Yksinkertaisuudessaan osastonsihteeri voi käyttää aikansa vain sanelun purkuun tai arkistointiasioihin.

Koulutus tuntui jyväskylän vaativimmalta niin kuin ensimmäisenä päivänä peloteltiin, mutta tässä sitä ollaan hoitajan paperit käsissä hyvin arvosanoin. Haasteellisinta olivat lääkehoidolliset asiat ja matematiikkaa vaativat lääkelaskut. Parasta oli työskennellä terveystuvalla koska sai työskennellä itsenäisesti ilman ohjaajaa ja jokapäivä oli erilaista tekemistä ja eri asiakkaat. Aluksi olin terveystuvalla omien luokkalaisten kanssa, myöhemmin siellä aloitti toinen ryhmä jonka kanssa jäin vielä pariksi viikoksi, tutustuin uuden ryhmän ihmisiin ja sain uusia ystäviä. Pääsin myös ohjaamaan ja neuvomaan uuden ryhmän kuntouttajaharjoittelijoita koska minulla oli jo 5 viikon kokemus siitä miten hommat hoidettiin. Pidin myös omaan koulutusohjelmaan siirtymisestä koska lukujärjestys antoi tilaa hengittää ja stressi hävisi. Toivottavasti teksti avasi teille tarpeeksi koulutuksen sisältöä. :)

Ei kommentteja: