Ruokapläjäys ja treeniä

Hellurei! Kesä on ollut sään osalta tosi ankea, ainoat aurinkoiset päivät onkin vietetty sen mukaisesti kaupungilla ja luonnossa heti tilaisuuden tullen. Ankeampina kesäpäivinä jaksaa keskittyä salilla käymiseen ja kotijumppaan. Aurinkoisina päivinä treeneistä ei puhettakaan, hiiteen sellaiset jos aurinko joskus viitsii paistaa kunnolla. Oon keskittynyt myös enemmän joogaan ja pilatekseen. 

Oon keskittynyt myös kotijumppailuun, mulla on 15 kilon paino vain käytössä, mutta sillä on toisaalta helpompi tehdä erilaisia liikkeitä. Yleensä suosin sumokyykkyä, peruskyykkyä, askelkyykkyä ja hyppysarjoja. Kun painosta irrottaa 2 kilon osan, pystyy tekemään myös vatsalihaksia sen kanssa. Mulla oli ennen kesää sellainen vatsalihasvimma joka kesti ehkä 2-3 viikkoa, sitten lopetin ja oon vaan tehnyt ylläpitotreeniä ehkä kerran viikossa. Jooga/piltasekin kuitenkin auttaa tuohon keskikroppaan. Ideana on ainakin se ettei tuu takapakkia, haluan ainakin edes ylläpitää nykyistä kuntoa ja myös omaksi ilokseni haluaisin pysyä kiinteänä, sillon pysyy myös hyvällä mielellä kun edes jotain on koittanut tehdä. Treenistä kun nyt vain tulee hyvä mieli, ja tutkittu juttuhan se on että liikunta tekee iloiseksi. Kyllä sen huomaa jos jättää viikon treenit väliin niin on huonommalla tuulella. Ylemmässä kuvassa uudet treenihousut. Oon tylsä, koska perus musta. :D
Tää munakas syntyy pinaatilla, aurajuustolla, juuston siivuilla ja tomaatilla. 
Kesällä ei tee niin mieli syödä kauhean raskaita ruokia, salaatteja on tullut tehtyä nyt tavallista enemmän. Tein myös piirakan jääkaapin jämäruuista, ei ruokahävikkiä tähän taloon..ainakaan mielellään!



Hellepäivä terassilla ja Kissanviiksissä

Villen lomaillessa ollaan tehty nyt kaikenlaista ja käyty syömässä ulkona enemmän. Halusinkin arvostella kaikki ne annokset mitä tässä on tullut syötyä.

Käytiin syömässä heti helteiden tultua hienossa ravintolassa ja nautittiin säästä kaupungilla terassilla heti kun palattiin Isojärven kansallispuistosta. Kissanviikset on todella laadukas paikka ja tämän hetkinen lempipaikka muutenkin. Tunnelma on hienostunut ja tyyni. Paikka on sopivasti maalaisromanttinen eikä väkisin väkerretty. Taustalla soi musiikkia hiljaisella äänellä ja ruuat tuodaan yllättävän nopeasti pöytään, ainakin meille on tuotu.  Alkupaloiksi tuodaan myös ruisleipää ja otettiin ootellessa etanoita. Parhaat mitä oon maistanut. Tilasin tällä kertaa kalaa korvasienikastikkeessa, Ville otti poroa. Tähän mennessä maistuvin annos mitä oon syönyt, lämmöllä kyllä ajattelen tota paikkaa kun sai rahoille niin hyvää vastinetta! :D Annos: 5/5 ja todellakin suosittelen kokeilemaan tuolla kalaa. 
Villen cokis ja  mun lime-sitruunavesi.
Meikittä menossa, tai no, onhan mulla nuo ripsienpidennykset (tällä hetkellä huoltoa vailla) joten en voi mennä sanomaan mitään enempää. ;) Tykkään kotitreenin lisäksi käydä talon omalla salilla, koitan yleensä tehdä treenit siellä nopeasti koska salilla on hyvin huono ilma ja astmaatikkona jo 20 minuutin jälkeen ottaa henkeen ja on vaikea niellä kun ilma on jotenkin niin kuivaa. Mulla on sellainen astma, joka oireilee huonosta sisäilmasta, allergiasta ja rasituksesta jossa hengästyy. Oon toivonut salille 20 kilon kahvakuulaa muttei sitä ole kuulunut vaikka lappu on seinällä. Mietin että eipä mulla oo oikeutta edes kauheasti toivoa sinne sen ihmeempiä, mutta yritin ainakin. Tuolla lähinnä teen vain etureidet laitteessa ja maastavetoja tai temppuilen tangolla.


Amarillo goes bad
Olen käynyt myös Amarillossa pitkästä aikaa, ruuat siellä on huonontuneet.  Tilasin vuohenjuustosalaatin ja salaatti oli sitä perus höttösalaattia, ei mitään tummanvihreää missään, kurkkua sain salaattiin vain pyynnöstä, elikkä whaat?Leipää oli myös kauhea määrä annokseen nähden ja kastiketta oli ihan vähän. Oisin kaivannut lisää jotain raikasta makua, vaikkapa sitruunasta, why not? Muutenkin annoksiin on lisätty ranskalaisten ja valkoisen jauhon määrää ja sen mukaan vähennetty itse pääainesten määrää. Annan vuohenjuustosalaatille arvioksi 2.5/5. Persikat olivat säilykkeitä ja en maksaisi tuosta niin paljoa kuin pyydettiin, olikohan annos 17 euroa, vuohenjuustoa olisi voinut olla toinen kin kiekko. 

Perus ABC yllätti

Ollaan käyty myös ABC:lla syömässä ajelun ohella, siellä koin positiivisen ja rauhallisen ruokailun vaikka iso kauppaketju onkin kyseessä. Lehtipihvissä ei ollut mitään jänteitä tai huonoja kohtia, alkuruuaksi sai myös hakea salaattia ja leipää ja jälkiruuaksi oli kahvia tai teetä. Annoksissa tietenkin kauhea määrä ranskalaisia jotka multa jäi aika hyvin syömättä koska pihvi oli niin iso ja muutenkaan en niin välitä perunasta.

Pihvi ylemmässä kuvassa kaksinkerroin, eli oli kyllä hyvän kokoinen. Uunitomaattissakin oli selvästi käytetty jotain balsamicoa.


Sohwille iso peukku!
Yksi pilvinen ja sateinen päivä ennen museovierailua käytiin syömässä jotain Sohwissa ja tilasin Cajun-maustettua kanaa. Annos tuli pöytään höyryävän kuumana, salaattiin ja kasvispuoleen oli panostettu. Mikä parasta: annoksessa oli oikeasti paljon kasvispuolta eikä siihen tungettu mitään perunaa, leipää tai ranuja täyttämään mahaa ja viemään tilaa. Annos oli vain 12 euroa ja siinä oli paljon erilaisia makuja samaan aikaan ja pääsi kokeilemaan eri yhdistelmiä kanan kanssa. Tilaan saman jatkossakin, Sohwi kyllä vei pisteet kotiin, 5/5

Menovinkki: Ruuan jälkeen käytiin Keski-Suomen museossa jossa päästiin perehtymään kunnolla Keski-Suomen historiaan. Museosta lähdettiin liikkeelle kivikaudelta jossa sai tarkastella kivikautisia esineitä. Kierros päättyi  eri aikakausien jälkeen teollistumisaikaan jolloin pääsi tutustumaan ensimmäisiin koneisiin. Sisäänpääsy 6 euroa. Museossa pääsi lopuksi tutustumaan vanhaan kauppaan, sinne oli rakennettu sisälle sellainen. Kaupassa oli esillä nallekarkkeja lasikulhossa,   työmiehen tupakkaa ja vaikka mitä nostalgista ruuasta tavaroihin. Eniten jäi mieleen ehkä kirkkoaikaan keskittyvä osio, säikähdin taustalla soivaa kirkkolaulua, se oli aika pelottavaa. Käykää tutustumassa, museo on jäänyt aika piiloon ihmisiltä koska ei sijaitse ihan ydinkeskustassa. Meillä meni museovierailuun tunti kun perehdyttiin niin tarkasti teksteihin ja tutkiskeltiin.

 Ostin ison taulun kirpputorilta. Piristää kivasti mun kodin ilmettä.

..Mitäs vielä?
Aloitan tällä viikolla Hot Core Vinyasan, se on ihan uusi joogalaji mulle, siinä keskitytään vaativampiin liikkeisiin ja lihaksistoon lämmitetyssä salissa. Lämmitetty huone + kesäilma kuulostaa pelottavalta kun joogasali on muutenkin tosi lämmin vaikken oo käynyt edes lämmitetyllä tunnilla. Kuumassa aineenvaihdunta nopeutuu ja kuona-aineet saa kyytiä. Kuumuus myös saa lihakset rentoutuneiksi. Voitin myös yhden ruokakisan keksimälläni runolla ja lahjakortti oli saapunut kotiin, saan ostaa sillä kanaa kauhean satsin, runosta ja palkinnosta lisää myöhemmin kun ostokset on jossain vaiheessa tehty.

Ryhdyn myös testaamaan yhtä juttua nimittäin SYÖ MITÄ HUVITTAA-viikkoa. Koitan tehdä havaintoja siitä miten keho reagoi yhtäkkiä siihen että syön ihan mitä vain tekee mieli. En siis katso tuoteselosteisiin tai ravintoarvoihin. Syön hamppareita, karkkia, pizzaa, eineksiä, perunaa, kaikkea mitä vaan huvittaa, ei väliä onko tuote epäterveellinen, rasvainen tai sokerinen. Oon kyllä silti varma ettei perunaa tuu syötyä kun oon niin tottunut siihen että välttää, en kuitenkaan väkisin ala syömään mitään mistä en piittaa. Apuaa, mitähän tästä tulevasta viikosta tulee? Tuun päivittelemään asiaa tänne bloginkin puolelle. Seuraavassa postauksessa kerron myös mun kivien maalaus -projektista. Hauskaa alkanutta viikkoa, älkää antako maanantain lannistaa! :D

Ei kommentteja: