Oon aina pelännyt pimeää. En mitenkään liikaa, pystyn kyllä olemaan ulkona yksin pimeällä mutta mielelläni oon aina sitä vähän vältellyt ja on mukavampaa kun olisi seuraa pimeillä kaduilla tai jos oon kotosalla yksin pilkkopimeällä. Oon herkkä kaikille äänille, jos kuulen yksin ollessani jotain outoja ääniä saatan mennä paniikkiin, ainakin ahdistun. Oon kuitenkin oppinut rauhoittamaan itteäni ns "naureskelemalla" itsekseni kuten "pyh, siellä ketään tai mitään ole, taas säikyn turhaan." Pienenä nukuin yövalo päällä huoneessani. Joskus opin jättämään sen kuitenkin pois.
Syksyssä on ihanaa kaikki ne lehtien värit ja luonnon kauneus ja se raikas syysilma. Oon pikkuhiljaa alkanut pitämään jopa syksystä, avaan vähän tätä aihetta tänne blogiin.
Tänään sain raahattua itteni iltakävelylle yön pimeyteen. Kaduilla ei ollut yhtäkään ihmistä, ja autoja ei kulkenut ohi kuin ehkä kerran. Siinä sitten ajattelin että onpas syksyinen yö kaunis. Käppäilin ilman musiikkia ja kattelin kaikessa rauhassa ihmisten pihoihin ja kiinnitin huomiota kaikenlaisiin erilaisiin omakotitaloihin joiden sisällä paloi kirkkaat valot tai sitten ikkunat olivat ihan pimeinä.
Kauheasti pyöri ajatuksia päässä kun aikani kävelin. Tuli oudon tyytyväinen ja rauhallinen olo. Joillakin ihmisillä oli rauhallinen koti-ilta, jotkut katseli vain TV:tä ja yksi perhe oli leipomassa jotakin niin että lapsikin osallistui. Joillain oli kavereita tai sukulaisia kylässä, joillakin oli isommat pippalot. kauhean hiljaista kuitenkin oli. Mietin myös että mistä tulee sellainen tervamainen haju, samanlainen haju siis kuin niissä leijona pastilleissa. Vähän ajan päästä ohitin pihan jossa oli rantasauna ja ihmiset tuli saunasta, se tuoksu tuli siis sieltä. Jonkun pihalla oli ihana omenapuu täynnä isoja omenoita. Ilma oli ihanan raikas ja viileä, ei ollut kuuma eikä kylmä. Yleensä oon aina inhonnut syksyä juuri pimeyden takia, ja siksi kun on yhtäkkiä niin autiota ja kolkkoa ja kylmää ja sateista kun kesällä kaikki kukoisti ja oli niin valoisaa ja lämmintä ja ihmisiä oli jokapaikassa. .Mä oikeasti mietin kuitenkin ton kävelyn aikana että hitto, kyllä mä taidan kuitenkin tykätä syksystä, miksi mä pelkäisin yöllä yksin kävelemistä kun ympärillä on niin paljon elämää loppujen lopuksi. En vaan yleensä oo kinnittänyt siihen mitään huomiota.
Ehkä löysin sisäisen syksyn arvostajan. En edes ollut nyt varuillani kadulla kävellessäni kuin ennen vaikka yleensä pidän kännykkää kädessä tai vilkuilen taakseni vähän väliä ja kuikuilen sivukaduille. Kaikkea sitä aina pohtii kävellessään yksin. Tässä hymykuvat kävelyn tiimoilta. Meikittä lähdin liikenteeseen Villen huppari päällä. Ville on ollut töissä viikonlopun ja on yhä vaikka kello on jo kymmenen illalla. Käppäilyn jälkeen tuli hyvä olo, kannatti käydä ulkona vaikka aluksi epäilinkin kannattaakohan sitä edes mennä. No kannatti, ei ahistanut yhtään olla yksin ulkona pimeällä kun kiinnitin huomiota kaikkeen elämään ympärillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti