Kuulumisia + tämän vuoden viimeiset käsityöt

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille. Tähän alkuun kerron omia kuulumisiani kun en niitä sen kummemmin ole kertonut viime postauksissa, muuta kuin hössötystä tästä uudesta asunnosta ja muutosta.

Mulla alkaa ensi kuussa työt Music against drugsilla josta saan pientä korvausta eli rahatilanne on ensivuonna parempi, tosin ei ole ollut nytkään ollut tiukkaa ja aina oon pärjännyt, joskus ollut enemmän rahaa joskus vähemmän. Tulen olemaan osana mediatiimiä joka suunnittelee muiden tiimien kanssa yhteisiä kampanjoita nuorisolle, mutta tiimille kuuluu graafinen puoli, editointiasiat, valokuvaus ja videokuvaus. Haen myös ensi vuoden puolella kouluun ellei työtilanne muuta asiaa että aloitanko mitään koulutusta. Aion kuitenkin hakea kuva-artesaaniksi ja painoviestintä-alalle, ainakin tällä hetkellä näin on suunnitelmat.

Sain myös ensimmäisen taidetilauksen kehyksillä jonka olisi määrä valmistua joulun aikana. Hieman jänskättää kun kyseessä täysin tuntematon ihminen, en haluaisi tuottaa pettymystä. Toinen jännittävä uutinen on se, että muhun otettiin yhteyttä taidegalleriaan liittyen kun joku oli tutustunut töihin Joann-ART sivuillani. Ensivuoden puolella pääsen siis osalliseksi taidenäyttelyyn ja oon yksi näyttelyn taiteilijoista joka voi halutessaan myydä töitä. Oikeesti ihan outoa, ehkä vähän pelottavaakin kun en kuitenkaan ole mikään taiteilija ammatiltani enkä nyt kuitenkaan mitään isoja töitä tee. Oon myös saanut säästettyä rahaa seuraavaa matkaa varten, nyt siis olisi matkarahat kasassa. Paikkaa ollaan myös mietitty, aika moniakin, mutta siitä lisää tulevassa postauksessa!

Viimeiset jouluaskartelut ja oikeastaan tämän vuodein viimeiset askartelut onkin sitten tässä blogikirjoituksessa.


Matti myöhäisen joulukortit
Joulukortitkin voivat olla mustia kunhan niistä huokuu muuten iloisuus ja jouluinen fiilis.
Valkosiella geelikynällä saa kivaa jälkeä värillisiin kortteihin. Oon jakanut jo joitakin kortteja kavereille keitä oon nyt nähnyt.

Viikonlopuksi laitoin hiukset kiharalle ja kiinnitin ne lakalla sivulle. Pari pinniä viimeisteli kampauksen. Olin menossa Villen kanssa pikkujouluihin lauantaina ja tutustuin uusiin ihmisiin.

Perjantaina en tehnyt mitään koska kävin katsomassa uusimman Star Warsin ja se loppui vasta 15 yli 11. Kävin katsomassa sen parin kaverin kanssa. Tykkäsin tosi paljon ja siinä oli paljon hienosti toteutettuja kohtauksia ja näyttelijät olivat uskottavia. Siinä oli myös hyvää huumoria, muttei liikaa.

Viimeiset korut

Näitä ajattelin laittaa blogiarvontaan, varma en ole vieläkään kun en ole saanut yhtään palautetta asiaa koskien mitä lukijat toivoisivat, tai sitten mmä vaan päätän mitä pistän arvontaan, mutta nyt olisi mahdollisuus vaikuttaa. Ja ei, en ala arpomaan mun laukkuja tms! Arvontaa siis tulossa ensivuoden alussa. Ajattelin tehdä niin että lukijoilla olisi tuplamahdollisuus voittaa, kun taas anonyymeillä lukijoilla yksi mahdollisuus. Ensimmäisen koruerän esittelinkin pari postausta taaksepäin ja miten näitä valmistan.

Innostuin väreistä, käytin oranssia ja sinistä.
Kyllähän sitä jo hymyilyttää kun on enää 3 päivää jouluun.

5 kommenttia:

emmaot kirjoitti...

Oot onnistunut kyllä tekemään kauniita kortteja myös mustiin korttipohjiin; ite oon jotenkin vanhanaikainen, että kortit täytyy olla joulusella pahvilla ja musta on jotenkin synkkä, mutta esimerkiksi tuossa lumiukkokortissa tumma pahvi toimii tosi kivasti :)

Joanna kirjoitti...

Joo, totta! Yleensä oon aina tehnyt punaisiin tai vihreisiin kortteihin mutta halusin kokeilla jotain uutta. Mustassa kortissa on pientä helmiäistä/kimalletta pinnassa joka näkyy kun korttia katsoo valossa niin se ei ole ihan niin synkkä kuin pelkkä musta. :)

Jasmin❤ kirjoitti...

Tosi ihanan näkösiä noi kortit, kumpa itekki saisin tollasia :)!

http://jjjbloggaa.blogspot.fi/

Riikka kirjoitti...

Tuun aina niin iloiseksi kun joku askartelee ite kortteja! Mulla on aina ollut perinteenä askarrella ite kaikki joulukortit, siitä tulee niin hyvälle joulumielelle niitä väkertäessä ja onhan ne hurjan paljon kivempia kun joku valmiskortti! Tosi kauniita nämä sun tekemät vielä kaiken lisäksi :)

http://riikkamaria.blogspot.fi/

Joanna kirjoitti...

Kiitos Riikalle ja Jasminille! :)
Kiva että Riikka säkin teet itse kortit. Oot oikeassa valmiskorteista. Joku kuva vain printattuna korttiin. Eibyhtään omaperäistä. On kiva käyttää ite aikaa kortteihin, niistä huomaa että on ollut ajatusta kortin tekemisessä, on jaksanut nähdä vähän vaivaa ja omatekemiä kortteja ei tohdi saaja hävittää. ;)