Luova puoleni

Varaudu vähän pitempään stooriin.

Mulle työnnettiin värikynä käteen jo vauvana.

Ensimmäiset "piirustukset" eli  taiteelliset söherrykset tein 1-2 vuotiaana. Siitä se sitten lähti. Mun tädin mies opetti mua piirtämään. Ensimmäiseksi piirsin pääjalkaisia niinkun kaikki muutkin siinä iässä, mutta ne muuttu pian turtleseihin ja muihin olioihin ja liskoihin. En ollu kiinnostunu ihmisten piirtämisestä. Mua kiinnosti poikien jutut kuten dinosaurukset ja muut hirviöt ja mielikuvitukselliset olennot. Johtuu vissiin siitä koska kasvoin mun poikapuolisten kavereiden kaa suurimmaks osaks. Poikien leikit on ollu aina mielenkiintoisempia ja jännittävämpiä.

muisto kesästä (2011) akryylit

Menin kuvataidekouluun joskus 6- vuotiaana. Jatkoni siellä  pitäen välillä pieniä taukoja kunnes täytin 18 ja lopetin. Tuntui vaan ettei jaksanut enään tehdä mitään siellä kun en oppinut enää uutta, kaikki tekniikat oli hallussa ja  kaikki oli vaan vanhan toistamista. Mitäpä sitä sit enään jatkamaan. Oon käynyt myös aikuisopistossa piirtelemässä.

pakkaskettu  (2011) akryylit ja öljyväri. Talvi ärsytti mua niin halusin löytää siitä jotain positiivista

(2010)
Mun ideat töihin tulee ihan tosta vaan, en paljoo suunnittele mitä teen vaan kaikki ilmestyy paperille tai mun kädet alkaa vaan yksinkertaisesti tekemään joitain ihme "luomuksia". Yleensä mun töihin menee aikaa 2-4 tuntia jos teen yhtäjaksoisesti. Koulussa tietty piti keskittyä töihin ihan liian kauan ja olin aina valmis etuajassa. Oon suorittanu tietty kaikki kuviskurssit koulussa ja saanu kymppejä, paitsi yks kerta kun mulle annettiin kutonen. Ja se numero tuli siks kun en osannut siirtää kuvia koneelle mun omiin kansioihin..... olin silloin seiskalla eikä tietokone ollut mulle mikää tuttu juttu.. :D No ei se mua masentanu mitenkään. Joskus sain myös kasin koska meillä oli tuolloin lukiossa ulkomaalainen opettaja, sellainen huono suomi  rastafari tyyppi Se ei tykänny mun taideanalyysistä jonka hutasin museossa. Pistin tänne vaan muutamia töitä mitä oon tehnyt, niitä on niin paljon etten jaksanu kaikkia pistää. Jotkut synkimmät työt oon tehny sillon pahimpina teinivuosina eli 14-16 vuoden iässä kun kaikki oli sillon niin masentavaa. Älä turhaan säikäniitä. ;)

(2011)

Suojelija (2007) musta värikynä loppu kesken.


(2007 )
värikynät ja lyijykynä, hieman tussia.
 

(2010) lyijykynä

(2007) pastellisävyt häivytettynä. pohjana musta kartonkiarkki A3

kulkija (2009) maalaus + vahakynä


Rajaton (2007) musteella tehty


Riikinkukon maalaamisen eri vaiheet akryyleilla. (2008)



aikuisopistossa
tehty työ: naisellisia ajatuksia (2010) helmiäisakryylit. tyylivaikuttajana kubismi ja kappaleiden hajauttaminen.
(2007) hiilityö

2 kommenttia:

Jenni kirjoitti...

Tykkään näistä ihan mielettömästi! Tosiaan miun kuvataidekoulu kokemukset on aika samallaisia. 11 vuotta takana, vielä yksi edessä..

Ja mistä oon ihan innoissaan on se et ens talvena pääsen siellä piirtämään alastonmiesmallista, siinä ainut syy miks jatkan vielä vuoden,... :D

Pistä töitäs, uusiakin, niin saat miusta varman lukijan! :) Ainakin jos sellasen postauksen jälkeen käyt heittämässä meijän blogin puolelle kommenttia et oot sen tehny :D

Joanna kirjoitti...

hehahaa, hyvä syy jatkaa koulua! :D Oon ollu myös aikuisopistossa. PIstän tässä lähiaikoina uusia töitä :)