Lapsuusajoilta osa 1

Mulla ei juurikaan oo täällä kuvia mun lapsuusajoilta. Koska noita valokuvia on niin paljon niin aattelin tehdä tän kahdessa osassa. Oon ollut aina villi ja iloinen lapsi joka tykkää poikien jutuista. Kuvista saakin jo jonkinlaisen käsityksen millainen oon ollut pienenä.

Ensimmäiset viikot kotona. Itkin,itkin ja itkin koska mulla oli koliikki 3- kuukauden ajan. Äitin hermot oli koetuksella. Äiti sai mut 18-vuotiaana joten voin vaan kuvitella sitä väsymyksen määrää. Sitten kun mun oireet loppuivat niin lopetin itkemisen kuin seinään. En enään itkenyt melkeen koskaan ja olin kuulemma sen jälkeen tosi helppo lapsi. Painoin 3500 grammaa ja olin n. 56 cm pitkä kun synnyin.

Tietoa koliikista: http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00430

Oon tykännyt ilmeillä jo pienestä lähtien kameralle. En pelännyt kameraa ollenkaan. Hups joo.. taisin myös piirrellä tohon seinään.

Mulla oli miehiä jo hyvissä ajoin. hahah.. noei sentään. Tää oli joku mun papan palomies tuttava. Pääsin sen kanssa ajelulle paloauton kyytiin. Tuohon aikaan haalarit oli niin muodissa, jokaisella lapsella lähes oli sellaiset.

Mun tukka alkoi kasvaa vauhdilla. 9- vuotiaana se ylti jo pyllyyn asti kun seisoin.

Hiuksia leikeltiin, ne ei ollut enään niin pitkät kuin 9-vuotiaana. Mutta pitkäthän ne oli silti. :D Tää kuva on otettu mökiltä ja vieressä serkku.

Metsäretkellä jossain päin pohjois-suomea. Löysin tuolta reissulta oikean meteoriitin jäänteen. Hiukset oli letillä niin ne ei näykkään tässä kuvassa.

Sain tämän pehmolelun kun synnyin. Eli tää onkin mun vanhin lelu mitä mulla on ja sen nimi on aina ollut vaavi. Nukun tän kanssa joka yö, se tuo mulle hyvät yöunet. (Tai niin ainakin uskon.)  Vaavi tuotiin osastolle  mun viereen ja olin melkein yhtä pieni kuin se. Harmi kun yhteiskuvaa ei löytynyt mistään. Vaavi hymyilee aina vaikka sitä on kuinka mätkitty.. ilkeitä kavereita mulla. :DD

Yhdennäköisyyttä? Enään en oo ihan noin pieni:

Onhan se serkkukin kasvanut ihan kivasti noilta ajoilta.